Susi

Susi eli harmaasusi (Canis lupus) on koiraeläimiin kuuluva nisäkäs, joka on biologisesti määriteltynä samaa lajia kuin kesykoira. Susi on peto- ja laumaeläin.

Susi on maailman laajimmalle levinnein maanisäkäs. Laji on ollut runsaslukuinen aina viime vuosisadalle saakka, jolloin suden levinneisyys kattoi Pohjois-Amerikan ja Meksikon, melkein koko Euraasian ja Lähi-idän aina Pohjois-Egyptiä myöten. Vain joiltakin saarilta, kuten Islannista, susi on puuttunut.

Susi on kehittynyt pärjäämään monilla biotoopeilla, kuten pohjoisella tundralla, havu- ja lehtimetsissä, vuoristossa ja kuumilla puoliaavikoilla.

Kylmemmissä olosuhteissa sudet ovat kooltaan suurempia, ja vastaavasti lämpimillä alueilla pienempiä. Myös suden väri vaihtelee sen elinpaikan mukaan. Alaskassa ja Ellesmerensaarella sudet ovat valkoisia, kun taas Pohjois-Euroopassa ne ovat yleensä harmaita tai kellertäviä. On olemassa myös mustia susia, tosin ei Suomessa. (Lähde 1)

Suden koko vaihtelee elinympäristön mukaan. Israelissa on tavattu pieniä 13 kg:n painoisia aavikolla asuvia susia ja pohjoisessa tundralla jopa yli 78 kiloisia susia. (Lähde 2)

Susi pystyy adaptoitumaan erinomaisesti elinympäristönsä olosuhteisiin ja pärjää -56 - 50°C lämpötilojen välillä. Susi pystyy vaeltamaan päivän aikana yli 70 kilometriä, juoksemaan noin 60 kilometriä tunnissa ja uimaan jopa yli 10 kilometrin mittaisen matkan.

Susi eläimenä

Susi on suurikokoisin nykyisin elävistä koiraeläinlajeista. Urokset ovat kookkaampia kuin naaraat. Suomessa naarassuden keskipaino on noin 32 kg ja uroksen noin 40 kg, yleensä 30-70 kg. Suurimmat Suomessa kaadetut sudet ovat painaneet hieman yli 65 kg (Lähde 3). Suden ruumiin pituus on yleensä 100-150 cm ja hännän pituus tähän päälle (ilman kärkikarvoja) 35-50 cm. Häntä roikkuu usein suorana alaspäin ja se on tärkeä väline susien välisessä kommunikoinnissa. Korvien pituus on 10,5-12 cm ja hartia- eli säkäkorkeus on noin 66-81 cm.

Suomalaisen suden väri vaihtelee harmaasta ruskeaan ja kellanharmaaseen. Vatsapuoli ja posket ovat muuta turkkia vaaleammat. Jaloissa turkki on harmaa ja etujalkojen etupuolella voi olla tumma juova. Sudella on talvi- ja kesäturkki. Talviturkissa on peitinkarvaa ja se on pidempi kuin kesäturkki. Turkin vaihtuessa susi saattaa näyttää kapiselta. Päästäkseen eroon talviturkistaan susi voi hangata itseään esimerkiksi puuta vasten. Jostakin syystä naarailla on pidempää talviturkki kuin uroksilla. Suden silmät ovat melkein aina keltaiset, äärimmäisen harvoin siniset.

Susi on ns. Varvasastuja, mikä tekee siitä ketterän kulkijan. Se on sudelle tärkeä ominaisuus, koska se metsästää suurikokoisia saaliseläimiä. Esimerkiksi karhu on kanta-astuja. Suden tassunjäljet voivat muistuttaa suuren koiran jälkiä ja on erittäin vaikea erottaa niitä toisistaan. Suden etutassut ovat takatassuja isommat. Etukäpälät ovat 10 - 11 cm ja takatassut 9 - 10 cm. Suden jälkiä mitattaessa ei oteta mukaan kynsien jälkiä.

Koirasta suden erottaa parhaiten suorana roikkuvasta hännästä, vinoista silmistä sekä selkä suorana etenevästä vaivattomasta ravista. Lisäksi suden raateluhampaat ovat pidemmät kuin koiralla.

Myös suden uloste on toisenlaista kuin koiralla. Suden uloste on tummaa ja se haisee voimakkaasti. Pötkömäisessä ulosteessa on yleensä karvoja ja luupaloja ja sen paksuus on 2,5-3 cm.

Sudella ja koiralla on yhteinen esi-isä, jonka ihminen kesytti n. 135 000 vuotta sitten. Eriytymisestä huolimatta koirien ja susien kromosomistot ovat edelleen samanlaiset. Ollessaan ihmisen lemmikkinä koira on menettänyt monia suden selviytymiskeinoista aistien heikentyessä ja jopa aivojen koon pienentyessä. Aikuisen koiran aivot vastaavat kooltaan vain muutaman kuukauden ikäisen suden pennun aivoja.

Luonnossa susi elää keskimäärin 5-6-vuotiaaksi. Vanhin luonnonsusi Suomessa oli Lieksassa vuonna 1997 tavattu 11-vuotias yksilö. Susi pystyy elämään luonnossa jopa 13-vuotiaaksi tai kauemminkin, mikäli elinolosuhteet sen sallivat. Tarhaolosuhteissa susi voi elää 15-vuotiaaksi.

Hajuaisti on sudelle tärkeä. Suden kuono on ihmisen nenään verrattuna huomattavasti pidempi ja hajua vastaanottava pinta suurempi. Siksi sudella sanotaan olevan noin sata kertaa parempi hajuaisti kuin ihmisellä. Sudella on myös parempi hajuaisti kuin koiralla. Susi pystyy hajuaistinsa avulla päättelemään saaliseläimen jäljistä mihin suuntaan se on valetanut ja pystyy haistamaan saaliin usean kilometrin päästä, riippuen tuuli- ym. Olosuhteista. Hajuaisti on sudelle tärkeä saalistaessa, mutta myös lauman sisäisessä kommunikoinnissa ja vieraiden laumojen reviirialueiden tulkinnassa. Eritteiden hajut voivat sisältää tärkeää informaatiota esim. Yksilön identiteetistä, iästä, sukupuolesta, sosiaalisesta statuksesta, terveydentilasta ja jopa emotionaalisesta tilasta.

Vaikka sudenpentu syntyy kuurona, on kuuloaisti kehittynyt aikuisen tasolle jo noin 20 päivän ikäisenä. Suden kuulosta ei vielä tiedetä paljon. Oikeissa olosuhteissa susi kuulee toisen suden ulvonnan avoimessa maastossa kymmenestä kilometristä aina 16 kilometriin. Susi pystyy myös tehokkaasti paikantamaan äänen. Tämä on tärkeää metsästäessä ja vaarojen havaitsemisessa.

Susi pystyy näkemään liikkuvan kohteen hyvin ja paremmin kuin ihminen. Oletetaan, ettei susi näe kovin terävästi kaukana olevia kohteita, mutta sudella on erittäin hyvä pimeänäkö. Suden värinäöstä ei ole tutkimustuloksia, mutta tiedetään, että ne pystyvät näkemään ainakin keltaista ja punaista, mahdollisesti myös kaikkia muita värejä. Sudella on verkkokalvoillaan heijastava pinta, tapetum lucidum. Tämän ansiosta silmään tuleva valo heijastuu uudestaan reseptorisoluihin ja tehostaa hämärä- ja pimeänäköä. Yhtenä erityispiirteenä tästä seuraa se, että silmiin osuva valo heijastuu takaisin ja silmät loistavat kuin "kissansilmät" pimeässä.

Nykytietoon perustuvat faktat susilaumasta:

1. Susipopulaatio koostuu susilaumoista, joiden reviirit kulkevat joissakin tapauksissa limittäin.
2. Suurin osa laumoista koostuu alle kahdeksasta sudesta.
3. Sudet saavat keskimäärin kuusi pentua per pentue.
4. Susi tulee sukukypsäksi 22 kuukauden ikäisenä.
5. Kaksi laumaa voi yhdistyä väliaikaisesti isoksi laumaksi, joskin se on erittäin harvinaista (Murie, 1944).
6. On useita havaintoja siitä, että susilauma jahtaa ei-laumaan kuuluvia susia.
7. Joissakin tapauksissa lauma on hyväksynyt toiseen laumaan kuuluvan yksilön laumaansa ja toisaalta taas kieltäytynyt hyväksymästä toista yksilöä (Shelton, 1966; Jordan et al.; 1967).
8. Tarvitaan vahvat siteet pitämään lauma koossa, sillä ilman niitä jokainen yksilö menisi omia teitään. Kaikenlainen häirintä järkyttää laumadynamiikkaa ja voi aiheuttaa lauman hajoamisen.
9. Useimmat laumat koostuvat lisääntyvästä parista, pennuista sekä aikuisista yksilöistä (Lähde 4)

Ravinto

Susi on lihansyöjä (carnivori). Miljoonien vuosien evoluution tuloksena suden elimistö ja ruuansulatusjärjestelmä ovat kehittyneet siten, että se saa tehokkaimmin ravintonsa lihasta. Susi ei pysty elämään pelkällä kasvisravinnolla. Suden ravinto koostuu yli 90 prosenttisesti eläinperäisestä ravinnosta. Vajaa 10 prosenttia ravinnosta on marjoja, heinäkasvien nuorta kasvua, versoja ja ituja sekä jotakin muuta satunnaista ravintoa. Susi tarvitsee päivittäin noin viisi kiloa lihaa. Jos ravintoa ei ole saatavilla, susi pystyy paastoamaan useita päiviä, jopa viikon. Kun ravintoa on saatavilla, pystyy susi syömään kerralla jopa 20 kiloa lihaa.

Suomessa suden tärkein saaliseläin on hirvi, josta se saa talviaikaan jopa yli 90 % ravinnostaan. On laskettu, että yhden suden vuotuinen ravinnontarve on 5-8 hirveä. Tämä perustuu siihen, että yhden suden laskennallinen ruoantarve vuorokaudessa olisi 3-4 kg. Muita merkittäviä saalislajeja ovat metsäkauris, metsäpeura, poro ja valkohäntäkauris. Myös pienemmät riistaeläimet, kuten jänikset, majavat, linnut ja jyrsijät, kelpaavat sudelle.

Vaikka susi metsästää hirvieläimiä laumana, on jahti sudelle aina riski. Joskus saalistus voi päättyä pedon kannalta kohtalokkaasti, kuten vaikkapa hirven potkuun. Usein jahti päättyy tuloksettomana ja vie sudelta arvokasta energiaa. Jahdin päättyessä onnistuneesti susilauma käyttää koko kaadetun hirven tehokkaasti ravintona hyväkseen. Saaliista saattaakin jäädä jäljelle vain karvat.

Jos ihminen häiritsee suden laumadynamiikkaa, esimerkiksi tappamalla johtavasta parista toisen tai jälkeisistä jonkun tärkeän yksilön, häiriintyy lauman ravinnonsaanti. Tällöin ne saattavat etsiytyä pihoille teurasjätteiden tai vastaavien houkuttamina. Joskus susi voi myös käydä yksin pihalla olevan koiran kimppuun. Näitä tapauksia käsitellään suden häiriökäyttäytymisenä, vaikka ihminen on sen mahdollistanut tai aiheuttanut.

Vaikka sudet ovat hyvin sopeutuneet metsästämään, ovat myös niiden saaliseläimet kehittäneet puolustuskeinoja. Susien onnistumisprosentti metsästyksessä saattaakin jäädä aika heikoksi. Tehostaakseen saalistustaan laumakoko onkin susille erittäin tärkeä. Lisäksi susien on järkevämpää keskittyä sellaiseen saaliiseen, jolla on joku heikkous. Tällä tavalla susi osallistuu tehokkaasti saaliseläinten kannanhoitoon karsimalla pois sairaat ja huonosti kehittyneet sekä vanhat yksilöt ja jättää jäljelle terveet yksilöt jatkamaan lajiaan. Susi on paras mahdollinen kannanhoitaja.

Sudet saalistavat myös laiduneläimiä. Laiduneläimet tulisikin suojata asianmukaisilla petoaidoilla ja siten huolehtia niiden turvallisuudesta. Suomessa Suomen riistakeskus antaa petoaitatarvikkeita veloituksetta susialueella laiduneläinten elinkeinonaan pitäville.

Yhdysvalloissa on tehty laaja tutkimus siitä, kuinka häiritsemällä susilauman dynamiikkaa tappaen yksilöitä laumasta, nousevat lauman laiduneläimille aiheuttamat vahingot peräti viidellä prosentilla (Lähde 5). Suomessa suden kannanhoidollinen metsästys on voinut olla syy Etelä-Pohjanmaalla lisääntyneisiin suden aiheuttamiin lammasvahinkoihin.

Lisääntyminen

Susi saavuttaa sukukypsyyden noin kahden vuoden ikäisenä. Susinaaraan kiima-aika on keväällä, helmi-huhtikuun aikana, jolloin parittelu tapahtuu; Etelä-Suomessa helmi-maaliskuu, pohjoisessa huhtikuussa (Lähde 6). Parittelujakso kestää noin kaksi viikkoa ja silloin lisääntyvä pari parittelee tavallisesti 2-3 kertaa päivässä (Lähde 7).

Kantoaika kestää noin 63 vuorokautta ja naaras synnyttää pentunsa pesään touko-kesäkuussa. Pesä on yleensä rauhallisessa paikassa oleva kolo tai louhikko. Monesti pesiä on useampia, jotta naaras voi siirtää pennut turvaan, jos jokin uhkaa niitä. Pennut painavat syntyessään alle puoli kiloa (Lähde 8). Pentue koostuu keskimäärin 4-6 pennusta. Tarkkaa määrää on vaikea tietää, koska pesäkoloihin ei pääse tutkimaan, kuinka monta pentua on syntynyt.

Pennut kehittyvät täysikokoisiksi noin vuodessa, minkä jälkeen niitä ei enää ulkoisesti erota aikuisista. Sen takia lopputalvesta käytävässä kannanhoidollisessa metsästyksessä metsästäjät eivät pysty erottamaan tappavatko he aikuisen vai nuoren yksilön, joten suositus nuoren yksilön tappamisesta on lähes mahdotonta ottaa huomioon.

Noin kuusiviikkoisina pennut alkavat liikkua myös pesän ulkopuolella. Koko lauma huolehtii pentujen hoidosta ja ruokinnasta aina vuoden ikään asti, minkä jälkeen pennut alkavat itsekin osallistua ravinnonhankintaan. Edellisvuoden pentueesta muodostuu erityisiä lastenhoitajia, joiden tehtävä on tärkeä uuden pentueen hoitamisessa. Imetysajan jälkeen pennut lähestyvät ravinnonhakumatkalta tulevaa aikuista nuolemalla sen suunpieliä, mikä saa aikaiseksi aikuisessa sudessa oksennusrefleksin. Pentu saa näin valmiiksi pureskeltua ravintoa. Noin 168-päiväisten sudenpentujen maitohampaat ovat irronneet ja vaihtuneet aikuisen suden hampaisiin.

Noin kymmenkuisina ensimmäiset pennut voivat jättää synnyinlaumansa ja lähteä etsimään omaa reviiriään ja puolisoaan. Suurin osa pennuista jää kuitenkin synnyinlaumaansa (Lähde 6).

Susi pystyy itse säätelemään lisääntymistään esimerkiksi siten, että huonossa ravintotilanteessa naaras ei tule kiimaan. Huonona vuotena myös pentujen määrä on tavanomaista pienempi tai vastaavasti synnytyksessä kuolee enemmän pentuja.

Sudet huolehtivat jälkeläistensä hoivasta ja kasvattamisesta laumana. Tämä auttaa pentuja selviytymään paremmin.

Lähteet:

1. Kauhala, Kaarina; Koiran villit sukulaiset 2000
2. L. David Mech and Luigi Boitani; Wolves - Behavior, Ecology and Conservation 2006
3. Suomen metsästäjäliitto, katsottu 29.2.2015
4. Mech, L. David; The Wolf - The Ecology and Behavior of an Endangered Species 2007
5. https://journals.plos.org/plosone/article?id=10.1371/journal.pone.0113505
6. Pulliainen 1965
   
7. https://www.tunturisusi.com/lisääntyminen.htm
   
8. Rutter and Pimlott, 1968